Selavin tilanne 28.03.2020


Hyvät asiakkaamme,


Meitä kaikkia koetellaan nyt ennennäkemättömällä tavalla. Kuulemme päivittäin uutisia vaikeista ja hyvin vaikeista asioista. Tänään olemme Muotihuone Selavissa päättäneet muuttaa toimintatapaamme siten, että fyysistä kanssakäymistä Tehtaankadun toimipisteessämme asiakkaan kanssa ei toistaiseksi ole. Tämä tarkoittaa sitä, että pukusovitukset ovat keskeytetty ja sovitukset siirretty myöhempiin ajankohtiin. Olemme sydämellisesti erittäin otettuja siitä, että asiakkaamme ovat siirtäneet, eivät peruneet tilauksiaan. Uusien töiden vastaanotto lähikontaktissa on lopetettu, mutta toimintamme ei ole loppunut. Meillä työt jatkuvat edelleen ja olemme iloisia, että niitä vielä on.


Toimimme nyt näin

Kanta-asiakkaat: Teillä on jo kaavat Selavissa, joten pystymme toimimaan siten, että lähetämme teille tilkut ensin kuvina ja tarvittaessa myös kirjeenä. Kerrotte vain, mihin tarkoitukseen puku tulisi ja me suunnittelemme mallit ja mietimme niitä yhdessä sähköpostin tai WhatsAppin äärellä. Ehkäpä ensi talveksi peruspuku mustasta villasta tai kiva mielenpiristyskesämekko tai juhlapuku kahden vuoden päässä oleviin siskontytön häihin! Sovitus voidaan tehdä sitten, kun elämä voittaa. Toki muutamille asiakkaillemme voimme tehdä puvun valmiiksi ja lähettää postitse tai toimittaa kuriiripalvelulla Uudenmaan alueella. Mahdolliset fiksaukset teemme myöhemmin.


Uudet asiakkaat: Liki sama kuin yllä, mutta ainakin mitat ja jonkinlaiset kokovartalokuvat tulisi saada. Muotoilemme ”sinut” nukelle, valmistamme kaavat sekä puvun sovitukseen. Näin olemme pitkänmatkalaisille tehneet jo aikaisemminkin. Sovitamme puvun, kun aika on. On myös mahdollista valmistaa puku valmiiksi sekä toimittaa asiakkaalle ja tehdä fiksaukset myöhemmin. Toisaalta Selavi on aina seissyt tuotteidensa takana ja haluamme päästää käsistämme vain asiakkaan ja Selavin fyysisesti hyväksymän tuotteen.


Eräs malliesimerkki Selavin työtavasta

Tässä oheisessa tapauksessa asiakkaallemme valmistettiin sovitukseen tummanruskeat pellavahousut. Hän kävi sovituksessa ja housut tehtiin valmiiksi. Asiakas ei päässytkään enää Selaviin, joten siirryimme virtuaalimaailmaan. Asiakas mietti, että jokin yläosa housuihin olisi kiva. Ehdotimme tunikaa ja valitsimme housuihin sopivan kankaan, jonka printissä toistui housun väri. Lähetimme asiakkaalle oheiset kuvat ja asiakas valitsi mieluisimman kankaan. WhatsAppilla viimeistelimme malli- ja materiaalisuunnittelun ja tunika on nyt työnalla. Sovitamme, kun aika on. Jos tilanne venyy, niin silloin lähetämme tuotteet asiakkaalle ja fiksaamme tunikan mahdolliset muutokset myöhemmin.

Voisiko näistä kuvissa olevista ideoista joku olla myös sinun tunikasi?


Hyvät kanta-asiakkaamme ja myös sellaisiksi joskus ehkä tulevat.

Emme tiedä tulevasta nyt, mutta toivon että tämä kirje antoi hiukan valoa elämään. Meidän kaikkien elämään. Oikeastaan tässä saamme ajatukset muualle, kun luodaan jotakin uutta ja kaunista. Suomalainen Selavi on aina ollut ja on teitä varten ihanat asiakkaamme! Yritetään katsoa elämää eteenpäin vaikka kuinka tuulisi! Joku on joskus sanonut: ”Ilo on surua suurempi”. Pysykää turvassa!


Lämpimin terveisin,

Selavin Sari


Selavi 28.3.2020